maanantai 28. huhtikuuta 2014

Good feeling


Eilen jännitin, että onkohan lihasmassa kasvanu ja painoa tullu lisää. Ja JEE kyllä oli, tuli ihan voittajafiilis ! Elikkäs tällä hetkellä mun syöminen on riittävää urheiluun nähden. Nyt vaan tehokasta treenaamista kesään asti nii ehkä sitä pikku hiljaa kehtaa olla kesävaatteis. Näin siis tänään mun pt:n, käytiin salilla vetämäs yhteinen treeni ja katottiin paino yms. Ja nyt aijon entistä enemmän panostaa proteiinin saantiin jotta lihakset jaksais kasvaa. Nyt taas ihan uudella innolla jatkamaan treenejä tästä eteenpäin kun tietää, ettei mee ihan aliravinnon puolella. Ja aattelin myös, että tilaan fitnesstukulta proteiinilisiä ja vähän jotain mistä sais lisäenergiaa treeneihin.


Palataan pikkusen mun viime viikkoon, mulla oli ihan kauhee viikko. Oli töissä koko ajan nii kiire ettei ehtiny paljoo hengähtäämää ja ku pääs kotii oli koko kroppa nii väsyny että söin ja nukuin aina pienet päikkärit. Mutta onneks tänää oli vapaa ja sai nukkua kunnon yöunet nii olo on jo huomattavasti virkeempi ja huomenna uudella innolla töihin. Tällä viikolla on vaan kahtena päivänä töitä ja sain mukavasti viikonlopun vapaaks kun lähen juhlimaan ihanaisen Hennan 
18vee synttäreitä Jyväskylään, saa vähän rentoutua. Niistä sit postausta myöhemmin (;





                                                                   5 hyvää syytä treenata 


                                              1. Hyvänolon tunne treenin jälkeen



                                            2. Saa lisää itsevarmuutta



                                                  3. Unenlaatu paranee huomattavasti



                                       4. Vastustuskyky paranee kun syöterveellisesti ja treenaa




                                        5. Tulee syötyä terveellisemmin, koska ei halua 
                                             että treeni menee hukkaan



5 kommenttia:

  1. Tästä sun blogista saa itelleenkin motivaatiota raahautua salille!
    Mahtava blogi :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen toi sun pinkkitoppi! :) Kiva blogi, nyt tekee mieli lähtee liikkumaan jonnekki :D

    http://neasstory.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Kivaa jos motivoin teitä liikkumaan, ja siitä jos jostaki tulee hyvä mieli ku on tullu justii salilta, suosittelen ! (: kylläpäs piristitte mun päivää kivoilla kommenteilla! (:

    VastaaPoista
  4. Hei tosi nice blogi sulla ! Itekkin kävin joskus ahkeraan salilla mutta nykyään tulee treenattua kotona enemmän.
    Ja oot nätti !

    http://viipuwi.blogspot.fi/

    Tsekk tis !!!!

    VastaaPoista